RAJARAUHAA SUOMEN JA EUROOPAN PUOLESTA
Rajavartiolaitos 1991-2009


kansi Kirjan takakannen teksti:

"Suomen rajavartiolaitos on kokenut historiansa suurimman muutosvaiheen. Neuvostoliiton hajoamisen myötä Suomi sai uusiksi rajanaapureiksi Venäjän ja Viron, ja Euroopan unioniin liittymisen jälkeen vuonna 1995 Rajavartiolaitos muuttui myös unionin pisintä ulkorajaa valvovaksi viranomaiseksi.

Rajavartiolaitoksesta on tulut yksi keskeisistä sisäisestä turvallisuudesta vastaavista viranomaisista, ja se on muutoksista huolimatta säilyttänyt myös osuutensa maanpuolustustehtävistä.

Alkuperäislähteisiin ja haastatteluihin perustuva teos kertoo siitä prosessista, jonka myötä Rajavartiolaitoksesta on tullut rikoksia tutkiva, rajatarkastuksia tekevä, meripelastukseen panostava ja Itämeren ympäristövahinkoja torjuva monipuolinen eurooppalainen turvallisuusviranomainen, jonka tärkein tehtävä on edelleenkin Suomen valtion rajojen valvonta. Tässä asiayhteydessä kirja jatkaa aiempien, vuosina 1939, 1969 ja 1994 julkaistujen historiateosten jalanjäljissä."


Teoksen on kirjoittanut FT Juha Pohjonen.


: Teoksen sisällysluettelo (pdf) : : Takaisin edelliselle sivulle :