RAJAN ENSIMMÄINEN KENRAARI
Fredrik Ferdinand Järnström 1870-1936


kansi Kirjan takakannen teksti:

"Kenraali Fredrik Ferdinand Järnström on suurelle yleisölle tuntematon mies. Nyt ensi kertaa piirtyy kokonaiskuva varsinaissuomalaisen värjärimestarin pojasta, josta tuli menestynyt vanhan väen upseeri, rutinoitunut tullimies, aktivistien salaliittolainen, sisällissodan rykmentinkomentaja ja lopulta sotaministeriön kautta Rajavartiolaitoksen ensimmäinen päällikkö sekä rajan ensimmäinen kenraali.
   Fredrik Ferdinand Järnströmin nuoruus- ja aikuisvuodet sijoittuvat Suomen historian kuohuvaan ajanjaksoon, jolloin vastaitsenäistynyt valtio rakensi itselleen toimivan keskushallinnon. Tärkeänä osana oli rajojen vartiointi, jonka perinteet, arvot ja käytännöt Järnström loi. Rajavartiolaitoksessa on moni asia muuttunut, mutta kenraali Järnströmin perintö on yhä voimissaan.

Rajavartiolaitos täyttää 95 vuotta vuonna 2014. "


Teoksen on kirjoittanut FT Juha Pohjonen.

: Teoksen sisällysluettelo (pdf) : : Takaisin edelliselle sivulle :